Kotieläinpuistot ovat varsinkin lapsiperheiden suosikkikohteita - eivätkä suotta. Niissä pääsee lähelle lemmikkieläimiä, ja parhaimmillaan ne opettavat lajien monimuotoisuudesta. Simoon avattiin uusi kotieläinpuisto, joka vakuuttaa lajikirjollaan.

Sinisiipiara Remu

 

Sinisiipiara Remu on persoonallinen ja puhelias. "Sanoppa päivää", se saattaa tokaista, jos ihminen ei ymmärrä tervehtiä.

 

Simo

Lapissa on nyt neljä kotieläinpuistoa, kun uusin avattiin Simon Maksniemessä toukokuussa. Eikä se ihan mikään pieni puisto olekaan, sillä eläinlajeja on jo nyt noin 70, ja yrittäjäpariskunta Päivi Ruotsalainen ja Samuli Myllyneva suunnittelevat lisääkin.

Ainakin strutseille pitäisi tehdä tilaa, eivätkä yrittäjät aio muitakaan tarjolle tulevia eläimiä tiluksiltaan pois käännyttää.

– Ajatuksena oli, että voisimme tarjota kaikille ihmisille iästä riippumatta luontolähtöisiä elämyksiä. Tänä päivänä on vähissä maalaistalot, joissa saa vierailla niinkuin ennen vanhaan, Ruotsalainen sanoo.

 

Minipossu

 

Minipossut ovat omalla tavallaan hellyttäviä, ja tulevat usein rapsuteltaviksi. Onnellisilla possuilla häntäkin vipattaa vimmatusti.

 

Suuret suunnitelmat

Ruotsalainen ja Myllyneva ovat rakentaneet kotieläinpuistoa jo neljän vuoden ajan. Pariskunta halusi tehdä kaiken riittävän valmiiksi ennen avaamista – tosin kummankin päässä pursuilee vielä suurempia suunnitelmia yrityksen kehittämisen suhteen.

– Matkailutoimintaa on tarkoitus kehittää monipuolisemmaksi. Matkailupalveluja lisätä ja tehdä muutenkin kokonaisvaltaisempaa palvelua, Ruotsalainen vihjaa.

Tällä hetkellä suunnitteilla on ainakin majoituspalvelut, Green care -ajatusmallin mukaiset hyvinvointiohjelmat ja toiminnan laajentaminen myös talviaikaan.

 

Laamoja aitauksessa

 

Laama sylkee, jos se tuntee olonsa uhatuksi. Nämä kaverit eivät ole kuulemma sylkäisseet kenenkään päälle. Ainakaan vielä.

 

Puhuva papukaija, karkaileva kääpiövuohi ja muut persoonat

Kotieläinpuisto Arkadiassa eläimet ovat ihmistä lähellä. Puistossa riittää hauskoja persoonia; esimerkiksi puhuvat papukaijat Remu ja Perry suorastaan kerjäävät huomiota ja minipossut tulevat mielellään rapsutettaviksi.

– Perryllä on pitkiä lauseita, siitä ei aina saa selvääkään, kun se on niinkuin radioselostaja. Remu taas on niin mustasukkainen minusta, ettei se millään antaisi jutella lastenkaan kanssa, vaan aina tunkee siihen, Myllyneva nauraa.

 

Aapeli-aasi, afrikkalainen kääpiövuohi ja yrittäjä Samuli Myllyneva

 

Afrikkalainen kääpiövuohi ei aina viihdy omassa aitauksessaan, joten se lähtee kuljeskelemaan. Usein se käy moikkaamassa kaveriaan Aapeli-aasia. Nyt se pääsi isännän Samuli Myllynevan syliin samalla.

 

Siellä täällä vaeltelemassa saattaa nähdä afrikkalaisen kääpiövuohen, joka karkailee aitauksestaan ja käy tervehtimässä milloin lintuja, milloin toveriaan Aapeli-aasia.

– Muut vähän sorsii sitä, kun se on tuommoinen pikkuinen. Mutta kyllä se aina menee takaisin sinne aitaukseensa, Myllyneva kertoo.

 

 

Vesikilpikonna akvaariossa 

 

 

Tällä hetkellä uusi kotieläinpuisto on avoinna vain kesäisin. Yrittäjien toiveissa kuitenkin on laajentaa aukioloa talvikaudellekin, kunhan toiminta saadaan kunnolla pyörimään.

Nyt osa eläimistä elelee talvet lämpimämmissä tiloissa, joihin yleisöä ei voi päästä. Talvisin keskitytään muun muassa tapahtumiin.

– Kyllä se on pienyrittäjän elinehto, että on monenlaista toimintaa mitä voi tarjota, Ruotsalainen toteaa.