Timothy Kopra vieraili Heurekassa vuonna 2010.


Kopralta kysyttiin eilen muiden muassa, että onko avaruusasemalla ahdasta?

– Itse asiassa kansainvälinen avaruusasema tuntuu yllättävän suurelta, koska painottomuudessa voi käyttää jokaista pintaa lattiana ja kellua toisten ohitse vaikka yläpuolelta, Kopra vastasi.

Lisäksi häneltä kysyttiin, että kuinka hän valmistautuu avaruuskävelyyn?

– Hyvä kysymys! Harjoittelemme etukäteen suuressa uima-altaassa painojen kanssa, mutta varsinainen treeni on avaruuskävely itsessään. On vaikeaa käyttää tarpeeksi vähän voimaa, sillä pienikin liike heilauttaa koko vartaloa, hän vastasi.

Kopra on kolmannen polven amerikansiirtolainen. Hän on kasvanut Yhdysvaltain Texasissa, mutta hänen sukunsa on kotoisin Karjalan Valkjärveltä. Suomalaisten sukujuurien vuoksi mies on saanut lempinimen sisunautti.