maanantai, 9. toukokuu 2016

Sokea nainen sai näkökyvyn takaisin – lääkäri hoiti omilla säännöillään

sokea_-630x400.jpg

 

Osa näkökyvystä on mahdollista palauttaa valohoidon avulla.

Näkökyvyn palautus sokeille ei ole enää pelkkä hämärä visio lääketieteessä.

Nykyisten kantasoluhoitojen avulla on mahdollista kasvattaa silmäsoluja. Niiden avulla testataan, mikä hoito sopisi parhaiten kunkin potilaan silmäsairauteen.

Baltiomore Sun -lehti kertoi helmikuussa 2016 sokeasta yhdysvaltalaisnaisesta, joka menetti näkönsä muutaman viikon aikana vuonna 2009 vaikean näköhermotulehduksen takia. Nyt Vanna Beltonin näkökyky on osittain palautunut.

Beltonin silmiin ruiskutettiin leikkauksessa luuytimen kantasoluja.

”Kun tajusin, että voin nähdä rekisterikilpiä, aloimme kävellä ympäri naapurustoa lukemassa niitä”, Belton kertoo.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 Belton on kyennyt suunnistamaan ilman kävelykeppiä.

 

Beltonin tapaus on ollut lääketieteellisesti merkittävä, mutta prosessi kokonaisuudessaan on ollut samalla vähintäänkin hämmentävä.

Kantasoluhoitoa antanut silmälääkäri Jeffrey N. Weiss ei nimittäin edennyt normaalin kliinisen kaavan mukaisesti.

Weiss ei esimerkiksi testannut teoriaansa ensin laboratoriohiirillä tai tietokonemallinnuksilla.

Weissin mukaan perinteinen reitti laboratorioeläimistä kliinisiin tutkimuksiin olisi kestänyt liian kauan, joten hän halusi ohittaa virallisen järjestelmän ja suorittaa testejä omilla ehdoillaan.

Terveydenhoidon säädösten kiertäminen mahdollistui, koska kantasoluja ei luokitella lääkkeeksi. Ne ujutetaan potilaaseen hyvin pienellä prosessoinnilla ja ovat myös peräisin hoidettavasta potilaasta.

 

Yksityislääkärinä työskentelevä Weiss on nyt vapaa laskuttamaan 20 000 dollaria potilaalta kantasoluhoidoistaan.

Weiss kertoo, että 60 prosenttia hänen 278 potilaastaan – jotka ovat jonkin sairauden takia sokeutuneita – ovat saaneet jossain määrin näkökykyään takaisin hänen hoitojensa myötä.

”Monien vuosien ajan emme tienneet miten penisilliini toimii, mutta sinä aikana se pelasti useita henkiä”, Weiss toteaa.

”On ylimielistä ajatella, että jokin ei voi toimia ilman, että tiedät, miten se toimii. On oleellisempaa, mitä potilas näkee kuin mitä minä näen.”

Weissin tutkimuksista julkaistiin kesällä 2015 tieteellinen raportti Neural Regeneration Research -lehdessä.

Yhdysvaltalaisyritys Ocata Therapeutics on myös onnistunut korvaamaan silmän sairaat solut uusilla terveillä soluilla kymmenellä potilaalla, jotka kärsivät silmänpohjan ikärappeumasta.

Toimenpiteen jälkeen potilaat pystyivät lukemaan, kirjoittamaan ja tunnistamaan kasvoja ja värejä. Yksi kantasoluhoitoa saaneista naisista kykeni lukemaan näkötaululta neljä ylintä riviä, vaikka hän ei aikaisemmin erottanut taulusta ainuttakaan merkkiä.

 

Texasilaiset lääkärit ovat aikeissa käyttää mullistavaa tekniikkaa, optogenetiikkaa, palauttaakseen sokeille näkökyvyn.

Hoidossa on tarkoitus saattaa neuroneja ”päälle” ja ”pois” valon avulla. Tekniikkaa on testattu tuloksekkaasti hiirillä ja apinoilla, mutta nyt sitä aiotaan hyödyntää ensimmäistä kertaa ihmisiin.

Testit käsittävät 15 koehenkilöä, joilla on retinitis pigmentosa. Se on perinnöllinen sairaus, jonka yleisimpiä oireita ovat näkökentän kaventuminen (putkimainen näkökenttä) ja hämäräsokeus. Sairauden seurauksena henkilö voi sokeutua kokonaan.

Ideana on injektoida näiden potilaiden silmän gangliosoluihin virus, joka kantaa valoherkkää geeniä. Gangliosolut ohjaavat signaalin verkkokalvolta aivoihin.

Tutkijat toivovat, että he voivat ohittaa verkkokalvon vaurioituneet solut ja aiheuttaa gangliosoluissa suoran valovasteen.