Kaksi viikkoa sitten aloitettua verkkolähetystä saimaannorppien köllöttelykiveltä on katsottu yhteensä 490 000 tuntia.

Kaksi norppaa köllöttelee kivellä WWF:n suorassa verkkolähetyksessä tiistaina 10. toukokuuta.

 

 

Ympäristöjärjestö WWF:n norppakameran suosio jatkuu hurjana. Suoraa verkkolähetystä Saimaalta oli tiistai-iltapäivään mennessä katsottu jo 1 050 000 kertaa, WWF kertoo tiedotteessaan.

Saimaannorpat ovat myös vanginneet katsojat lähetyksen ääreen pitkiksi tuokioiksi. WWF:n mukaan kävijät ovat viipyneet sivulla keskimäärin 28 minuuttia. Yhteensä lähetystä on katsottu jo 490 000 tuntia.

Suosikkisää tyyni ja aurinkoinen

Viime päivinä norppa on käynyt kivellä piipahtamassa, mutta ei ole viettänyt siinä pidempiä aikoja, WWF:n tiedottaja Joonas Fritze kertoo Ylelle.

Vaihteleva sää on voinut vaikuttaa siihen, ettei norppa ole viipynyt kivellä pidempään.

– Ne tykkäävät semmoisesta tuulettomasta, aurinkoisesta kelistä, Fritze sanoo.

Eilen maanantaina norppaliveä katsottiin 90 000 kertaa. Viikonloppuna lähetys keräsi noin 60 000 katsojakertaa päivässä.

Tähän mennessä suurin katsojapiikki oli viime torstaina, jolloin livekuvassa näkyi kaksi norppaa samaan aikaan. Lähetystä katsottiin päivän aikana 120 000 kertaa.

Julkkisnorpasta Pullervo

Maanantaina WWF kertoi, että livelähetyksessä köllinyt norppauros on nimetty Pullervoksi. WWF:n järjestämässä nimikilpailussa annettiin yli 11 000 ääntä, joista Pullervo sai kolmanneksen.

Norppakameran päätähden Pullervon ohella kuvissa on esiintynyt myös norppanaaras Siiri.

– Siiri, Pullervo ja muut saimaannorpat ovat selvästi tulleet suomalaisille läheisiksi ja tutuiksi. Uskomme tämän näkyvän myös ihmisten halussa suojella tätä upeaa ja erittäin uhanalaista lajia, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo järjestön tiedotteessa.

Tunnistatko Siirin ja Pullervon?

Kivelle kavunneet norpat on mahdollista tunnistaa niiden yksilöllisistä kylkikuvioista. Ylen viime viikolla julkaisemassa jutussa opastetaan, miten voit tunnistaa Siirin ja vielä silloin vailla nimeä olleen Pullervon.

WWF:n mukaan norppalive jatkuu vielä parin viikon ajan.