Teksasin yliopiston tietojenkäsittelyn professori David Zuckerman on yhdessä jatko-opiskelija Eshan Chattopadhyayn kanssa kehittänyt entistä tehokkaamman tavan satunnaislukujen tuottamiseen.

Zuckerman ja Chattopadhyay esittelevät tuloksiaan ensi kesänä vertaisarvioidussa Symposium on Theory of Computing -konferenssissa. He kuvaavat menetelmänsä pääkohdat avoimesti julkaistussa luonnosartikkelissaan.

Satunnaisluvuilla on tärkeitä sovelluksia salaustekniikassa, ja aidosti satunnaisten lukujonojen tuottaminen on osoittautunut erittäin hankalaksi.

Zuckerman on tehnyt aiemminki uraaurtavaa työtä satunnaislukujen parissa, mutta hänen uusimpia tuloksia on kuvailtu todelliseksi mestariteokseksi.

Israelilaisen Wiezmannin tiedeinstituutin tietojenkäsittelyn professorin Oded Goldreichin mukaan jo pieni parannus nykyisiin menetelmiin olisi oikeuttanut "koko yön kestävät juhlat".

Zuckermanin keksintö on kuitenkin huomattavasti tehokkaampi kuin nykyään tunnetut tavat satunnaislukujen tuottamiseksi.

Sen avulla voi tuottaa täysin satunnaisia lukuja kahdesta lukujonosta, jotka ovat vain lähes satunnaisia.