Viitisen vuotta sitten alkoi vilkas keskustelu siitä, miksi lääkärit turvautuvat kuoleman lähestyessä sairaalahoitoon muita harvemmin. Nyt vaikuttaa siltä, ettei mitään eroa olekaan.

Lääkäri työpisteellä.

 

Coloradon yliopistossa tehdyn tutkimuksen aineistona oli tiedot miltei 10 000 lääkärin ja yli 190 000 verrokin kuolemaa edeltäneistä tapahtumista vuosilta 2008–2010.

 

Millaisia viimeisten päivien tulisi olla? Kannattaako elämää yrittää pitkittää, jos mahdollisuudet ovat huonot ja luvassa on kivuliaita hoitoja? Entä kenelle kuuluu valta päättää?

Tähän tapaan moni pysähtyi pohtimaan omaa ja läheistensä vanhuutta, kun eläkkeelle jäänyt yhdysvaltalainen lääkäri Ken Murray kirjoitti marraskuussa 2011 ammattikuntansa suhtautumisesta kuolemaan.

Murrayn mukaan lääkärit eivät kuole muiden lailla, vaan he haluavat tyypillisesti mahdollisimman vähän hoitoja. Tekstin lukeneita hämmensi, että lääkärit tuntuivat toimivan eri tavalla riippuen siitä, hoitivatko he toisia vai itseään.

Ilmiön todenperäisyyttä on selvitetty ahkerasti. Tammikuussa Journal of the American Medical Association julkaisi kaksi katsausta, jotka näyttivät tukevan Murrayn näkemyksiä. Tulosten perusteella lääkärit esimerkiksi kuolivat sairaalassa hieman muuta väestöä harvemmin.

Nyt uusi, aiempia laajempi tutkimus tekee päinvastaiset johtopäätökset.

Vanhat oletukset saavat kyytiä

Coloradon yliopiston tutkijoiden keskeiset löydökset vaikuttavat kumoavan kaksi vanhaa väitettä.

Ensimmäisen mukaan lääkärit asuvat muita pidempään kotona kuoleman lähestyessä. Uudesta tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että viimeisen puolen elinvuotensa aikana lääkärit olivat saattohoitoa antavissa laitoksissa jopa hieman useammin ja pidempään kuin verrokit.

Meidän on tarkasteltava kriittisesti terveydenhuoltoamme ja pohdittava, miksi annetaan hoitoa, joka ei oikeasti pitkitä elämää eikä lisää elämänlaatua.

– Apulaisprofessori Stacy Fischer

Toinen vanha väite kuuluu, että lääkärit karsastavat raskaaksi mieltämäänsä tehohoitoa. Sen sijaan nyt julkaistujen havaintojen perusteella lääkärit ovat tehohoidossa kuuden viimeisen elinkuukautensa aikana aivan yhtä paljon kuin muutkin.

Kuoleman kanssa jatkuvasti tekemisissä olevan ammattikunnan henkilökohtaiset ratkaisut eivät siis sittenkään poikkea muiden valinnoista. Mutta onko kyse lopulta omista päätöksistä?

Elämänlaatu pitää punnita tarkkaan

Uudet havainnot voivat poiketa edellisistä tutkimuksista, koska tarkasteltavina on ollut eri sukupolven lääkäreitä. Vuosien varrella ammattikunnan asenne on ehkä muuttunut hoitojen kehityksen myötä.

Toisaalta nykyistä erojen puutetta saattaa selittää seikka, josta tutkimusta johtanut apulaisprofessori Stacy Fischer on erityisen huolissaan: entä jos järjestelmä on niin vahva ja vakiintunut, että se jyrää potilaiden henkilökohtaisen tahdon?

– Meidän on tarkasteltava kriittisesti terveydenhuoltoamme ja pohdittava, miksi annetaan hoitoa, joka ei oikeasti pitkitä elämää eikä lisää elämänlaatua. Selvästikään lääkärit eivät ole tälle immuuneja huolimatta kaikesta lääketieteellisestä osaamisestaan, Fischer toteaa tiedotteessa.

Coloradon yliopistossa tehdyn tutkimuksen aineistona oli tiedot miltei 10 000 lääkärin ja yli 190 000 verrokin kuolemaa edeltäneistä tapahtumista vuosilta 2008–2010. Tulokset julkaisi Journal of the American Geriatrics Society.