Räjähtävät avaruussukkulat, puutteelliset turvavälineet ja tekniikan pettäminen. Miehitetyt avaruuslennot ovat vaatineet monia ihmishenkiä. Kokosimme tähän listan pahimmista avaruudessa sattuneista kastastrofeista.

 

 

 
Challenger-avaruussukkula räjähti jättimäisenä tulipallona kameroiden edessä.

5. Sojuz 1

 

Kosmonautti Vladimir Komarov oli ensimmäinen ihminen, joka kuoli avaruuslennolla. Huhtikuun 23. päivänä 1967 hän pääsi onnistuneesti Maata kiertävälle radalle, mutta heti sen jälkeen alkoivat ongelmat.

Kiertoradalla kävi ilmi, että aurinkopaneeli, jonka piti tuottaa puolet aluksen tarvitsemasta sähköstä, ei auennut kunnolla. Komarov löi ja potki aluksen kylkeä mutta ei saanut paneelia toimimaan.

Maassa lennonjohto päätti lähettää Sojuz 2 -aluksen ja kolme kosmonauttia apuun, mutta sää ei sallinut laukaisua.

Komarov yritti palata takaisin Maahan sillä virtamäärällä, joka hänellä oli käytössään. Maan ilmakehässä hän laukaisi laskuvarjon, jonka piti hidastaa aluksen nopeutta, mutta varjoon tuli vika. Hän laukaisi hätävarjon, mutta se sotkeutui päävarjoon eikä avautunut lainkaan.

Lennonjohdossa kuultiin, miten Komarov syöksyi kiroillen kohtaloonsa.

Kiinnostaako elämän etsintä avaruudesta? Lue makupaloja Tieteen Kuvalehden uudesta kirjasta - NAPSAUTA TÄSTÄ!

 

4. Sojuz 11

 

soyuz11_crew_big.jpg

 

Kosmonautit Georgi Dobrovolski, Viktor Patsajev ja Vladislav Volkov olivat olleet Neuvostoliiton Saljut 1 -avaruusasemalla reilut kolme viikkoa. Kesäkuun 30. päivänä 1971 he aloittivat kotimatkan Sojuz 11 -aluksellaan.

Laskeutuminen näytti sujuvan suunnitelmien mukaan, mutta kun miehistöä tultiin noutamaan, todettiin, että kaikki kolme miestä olivat kuolleet. Heillä oli tummansinisiä läiskiä ihossaan, ja heidän nenästään ja korvistaan valui verta.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että aluksen paineentasausventtiili oli päästänyt kaiken ilman pois aluksesta avaruudessa. Kosmonautit olivat ensimmäisiä – ja tähän mennessä ainoita – ihmisiä, jotka ovat altistuneet avaruuden tyhjiölle.

Kosmonautit kuolivat 168 kilometrin korkeudessa, eli he ovat ainoat avaruudessa kuolleet ihmiset.
 

3. Sojuz 18a

 

0412_0.jpg

 

Neuvostoliiton avaruuslento ei vaatinut kuolonuhreja, mutta tarina on kuin suoraan Hollywood-filmistä.

 

Huhtikuun 5. päivänä 1975 kosmonautit Vasili Lazarev ja Oleg Makarov suuntasivat avaruuteen. Kun laukaisusta oli kulunut alle viisi minuuttia, alus alkoi menettää korkeutta valtavalla nopeudella.

Kosmonautit altistuivat 21,3 G:n voimille, mutta onnistuivat pysyttelemään tajuissaan ja laukaisemaan laskuvarjon, joka oli tarkoitettu laskeutumista varten. Laskuvarjo avautui, ja kosmonautit laskeutuivat pehmeästi, mutta heidän vaikeutensa jatkuivat.

He olivat niin epäonnisia, että alus oli päätynyt vuorenrinteelle ja se alkoi liukua kohti 150 metrin pudotusta – ja varmaa kuolemaa. Aivan viime hetkillä tapahtui kuitenkin ihme: auki oleva laskuvarjo tarkertui puuhun ja pysäytti aluksen ennen reunamaa, ja helikopteri ehti pelastaa miehet.
 

2. Columbia

 

Seitsemän astronauttia oli kiertänyt Maata Columbia-sukkulalla kahden viikon ajan, ja helmikuun 1. päivänä 2003 oli aika palata takaisin Maahan.

Astronautit eivät kuitenkaan koskaan päässeet Maahan asti: 16 minuuttia ennen odotettua laskeutumista avaruussukkula tuhoutui lentäessään Maan ilmakehän läpi. Astronautit saivat surmansa. Sittemmin Teksasin länsiosista on löydetty 85 000 sukkulanpalasta.

Onnettomuus johtui eristevaahdosta, joka oli repeytynyt sukkulan laukaisussa ja vaurioittanut lämpökilpeä. Kamerat, joiden piti kuvata sukkulan laskeutumista, ikuistivatkin sen tuhon.

1. Challenger

 

Avaruussukkula Challenger räjähti 73 sekuntia laukaisunsa jälkeen muuttuen valtavaksi tulipalloksi. Kaikki seitsemän astronauttia saivat surmansa – mutta he eivät kuolleet heti räjähdyksessä.

Tammikuun 28. päivänä 1986 sattuneen voimakkaan räjähdyksen syyksi paljastui kuminen tiiviste, niin kutsuttu O-rengas. Sen piti estää kuuman kaasun tihkuminen, mutta se petti ja sukkulan polttoainesäiliö räjähti.

Noin puolitoista kuukautta onnettomuuden jälkeen sukkulan miehistömoduulin hylky löytyi 30 metrin syvyydestä merestä. Jotkut astronauteista olivat yhä aluksessa omilla paikoillaan turvavyöt kiinnitettyinä. Tutkimuksissa kävi ilmi, että he eivät olleet saaneet surmaansa räjähdyksessä.

Astronautit ehtivät kokea voimakkaan paineenlaskun, ennen kuin he syöksyivät mereen 200 G:n voimalla.