Suomessa elää erittäin pieni ja uhanalainen kanta harjusinisiipiä. Toistaiseksi niiden koti on ollut Säkylässä. Nyt perhosten siirtoistutus on onnistunut ja pieni joukko aloittelee elämäänsä Etelä-Hämeessä.

harjusinisiipiä kukkasissa

 

 

Harjusinisiivillä on ollut ennätyskesä. Erittäin uhanalaisten perhosten määrä on jopa kaksinkertaistunut viime kesästä.

– Perhosten määrä kasvoi merkittävästi jo viime kesän aikana. Kun niitä kesän lopulla oli noin tuhat, on määrä nyt jo kaksituhatta, kertoo tutkija Janne Heliölä.

Perhosia on ollut Suomessa tähän asti vain Säkylässä. Nyt kun kanta on kasvanut riittävästi, uskalsivat tutkijat siirtää kolmekymmentä perhosta Etelä-Hämeeseen. Kohde pidetään salassa, jotta perhoset saavat lisääntyä rauhassa.

– Jos kaikki menee hyvin, lähtee kanta varmasti lisääntymään muutaman vuoden kuluttua.

Harvinainen ruokavalio estää leviämisen

Harjusinisiipien lisääntymistä rajoittaa ravinnon puute. Säkylänharjulla on sitä riittävästi, mutta omin voimin perhoset eivät pääse leviämään.

– Niiden toukat syövät harvinaista kangasajuruohoa, jota ei käytännössä löydy kymmenen kilometrin säteellä harjusta juuri mistään. Perhosten on mahdoton löytää sopivaa paikkaa itselleen, Janne Heliölä toteaa.

Etelä-Hämeestä löytyi sopiva harju, jossa ravintoa riittää. Tutkijat uskovat siirtoistutuksen parantavan äärimmäisen uhanalaisen perhosen tulevaisuutta merkittävästi.

– Kaksituhatta ei ole suuri määrä hyönteisiä. Mutta se on riittävä määrä kannan turvaamiseen ja tällaisen siirron aloittamiseen.