Joistain molekyyleistä on olemassa kaksi versiota, jotka ovat kuin peilikuvia toisistaan ja jotka käyttäytyvät kemiallisesti eri tavoin. Kiraaliset molekyylit ovat keskeinen osa kaikkea maapallon elämää.

Tyypillisesti tietty molekyyli on aina ”oikeakätinen” tai ”vasenkätinen” siinä muodossa, jossa se esiintyy elävissä organismeissa. Syytä ei tiedetä.

Kiraalisia molekyylejä on nyt ensi kerran havaittu oman aurinkokuntamme ulkopuolella tähtienvälisessä avaruudessa, New Scientist kertoo. Yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat kahta eri kiraalista muotoa propyleenioksidista valtavassa tähtiä muodostavassa kaasu- ja pölypilvessä noin 390 valovuoden päässä meistä.

Löytö inspiroi tutkijoita. – Kiraalisuus on elämän välttämätön edellytys, Virginian yliopistossa työskentelevä geokemisti Stephen Macko sanoo. – Vaikka propyleenioksidi puolestaan ei ole elämän edellytys, jos tällaisia kiraalisia molekyylejä löytyy tähtienvälisestä avaruudesta, on todennäköistä että elämään liittyviä molekyylejäkin voidaan löytää, hän arvioi.

Löytö voi auttaa ymmärtämään ei ainoastaan sitä, missä elämää voi olla, vaan myös miten elämä on syntynyt. – On erittäin mielenkiintoista, että elämä – syystä jota emme tunne – valitsi yhden kiraalisen muodon toisen sijasta, tutkimusta johtanut Brett McGuire Yhdysvaltain kansallisesta radioastronomian observatoriosta sanoo.

Aminohapot ovat esimerkiksi eliöissä aina vasenkätisiä siinä missä dna:n sokerit ovat oikeakätisiä. Tutkijat eivät vielä tiedä, onko oikea- vai vasenkätinen muoto propyleenioksidista yleisempää tähtienvälisessä avaruudessa. Tarkemmat tutkimukset voivat kertoa jotain siitä, miksi luontoon valikoitui joistain molekyyleistä tietty kätisyys.

Mukana tutkimuksessa ollut Kalifornian teknillisen instituutin tutkija Brandon Carroll uskoo, että aikanaan oikea- ja vasenkätisiä molekyylejä syntyi yhtä paljon. Molempien syntetisointi laboratoriossa on helppoa. Jokin prosessi, esimerkiksi tähdestä tuleva valo olisi sitten tuhonnut erityisesti toisen kätisyyden molekyylejä ja ollut säästeliäämpi toista kohtaan.

– Emme vain tiedä, mikä prosessi tämän tekee, Carroll sanoo. – Syyt eri molekyylien tapauksissa voivat olla täysin satunnaisia, tai sitten syy voi olla kaikissa tapauksissa sama.

Tarkkailemalla tähtienvälistä ainetta arvoitus saattaa ratketa lähivuosina. Tutkimus aiheesta julkaistiin Science-lehdessä.