Yli sadan miljoonan vuoden takainen taito on niin hyödyllinen, että se kehittyi itsenäisesti useilla ajeilla ja yhä käytössä Suomenkin ötököillä.

Kaksi valokuvaa hiekansiruilla naamioituneesta toukosta sekä piirros ilman naamioitumista.

 

Tällaisia haarniskoja liitukautiset toukat itselleen rakentelivat. Oikealla piirroskuva toukasta paljaaltaan.

 

Meripihkassa säilyneiden hyönteisten jäännökset ovat osoittaneet, että monien hyönteistoukkien Suomessakin käyttämä naamioitumisen taito kehittyi jo liitukaudella, yli sata miljoonaa vuotta sitten.

Kansainvälisessä tutkimuksessa löydettiin tällaista näyttöä eri puolilta maailmaa: nykyisistä Myanmarista, Ranskasta ja Libanonista. Vastaavia löytöjä tunnettiin aiemmin vain yksi. Se oli nykyisessä Espanjassa 110 miljoonaa vuotta sitten elänyt harsokorennon toukka.

39 uuden löydön joukossa on varhaisia muurahais- ja harsokorentoja ja petoluteita. Niiden löytämiseksi tutkittiin yli 300 000 meripihkan säilömää hyönteistä.

Naamioituminen ei ollut sattumaa

Kasvien pihkaan juuttuneet toukat olivat piilotelleet pedoilta raahaamalla mukanaan muun muassa hiekkaa, multaa ja kasvien osasia. Se ei suinkaan ollut sattumalta selkään varissutta roskaa, vaan toukat olivat koonneet siitä käyttöönsä sopivan maastopuvun.

Se osoittaa lajien olleen jo tuolloin kyllin kehittyneitä tunnistamaan, keräämään ja hyödyntämään ympäristönsä antimia omiin tarkoituksiinsa.

Science Advances -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naamioitumisen taito oli hyönteisten toukilla yleinen jo ainakin keskisellä liitukaudella 66–145 miljoonaa vuotta sitten.

Evoluutio tuli toistuvasti samaan tulokseen

Tutkimuksessa osoittautui myös, että lajit päätyivät naamioitumiseen itsenäisesti. Ne eivät olleet peräisin samasta kehityslinjasta. Naamioitumisesta näyttää siis olleen niin suurta hyötyä, että evoluutio johti siihen useita kertoja, sanoo saksalaisen Bonnin yliopiston professori Jes Rust.

Kullekin lajille kehittyi oma tapansa päästä samaan tulokseen. Osa meripihkasta löytyneistä toukista oli tehnyt itselleen suorastaan haarniskan hiekanjyvistä. Siksi niiden raajat olivat kehittyneet hyvin joustaviksi: 180 astetta kääntyvällä raajalla saattoi nostella hiekkaa eri puolille ruumista.

Joillakin lajeilla puolestaan oli poikkeuksellisen litteä selkä, jolta naamioitumiseen käytetty aines ei helposti karissut. Joillakin selän piikikkyys lisäsi pitoa.

”Susi lampaiden vaatteissa”

 

 

Valokuva meripihkaan juuttuneesta toukasta ja piirros, jossa sen selästä sojottaa saniasem rihmoja.

 

Meripihkasta löytyi myös ruohotupsuksi naamioitunut toukka. 

 

Kauan sitten hyväksi havaittu maastoutuminen on yhä voimissaan. Tänäkin päivänä harsokorennon toukan voi nähdä Suomessa mönkimässä vaikkapa jäkäläpallukkana, mutta laji käyttää myös saalistaan muutoinkin kuin ruoaksi.

Kun toukka käy esimerkiksi valeskorpionin kimppuun, se imee saaliinsa kuiviin ja nostaa jäljelle jääneet osat selkäänsä. Siten toukan ulkonäkö muuttuu täysin, mikä hämää petoja ja mahdollistaa omat salahyökkäykset.

– Uudessa asussaan harsokorennon toukka teeskentelee olevansa valeskorpioni. Se jopa haisee sellaiselta, kertoo Rust.

Se on susi lampaan vaatteissa, vertaa tutkija Bo Wang kiinalaisesta Nanjingin tiedeinstituutista.

Hyönteisiä ympäröi saniaismetsä

Myanmarissa pihkassa kohtalonsa kokeneista toukista moni oli naamioitunut saniaisen rihmoihin. Siitä tutkijat päättelevät, että elinympäristössä kasvoi yleisesti Gleicheniaceae-suvun saniaisia.

Niiden arvellaan olleen ensimmäisiä kasveja, jotka kaikkialla maailmassa kiirehtivät leviämään liitukauden metsäpalojen jälkeen.

Paloista muukin kasvusto sai pontta, myös puut, joiden pihkaan nyt löytyneet toukat fossiloituivat yli sata miljoonaa vuotta sitten.