Indusjoen kulttuuripiiriin kuuluneen kylän kaivauksissa löytyi asutusta yhdeksän tuhannen vuoden takaa. Elämä alueella jatkui yhtäjaksoisena tuhansia vuosia. Uusin tutkimus vahvistaa käsitystä, että hiipuminen johtui ilmastonmuutoksesta.

Mies kävelee kuivaa jokivartta, jossa hiekka aaltoilee.

 

Kuumuus kuivattaa Indusjoen vettä myös nyt, kuten muinaisenkin ilmastonmuutoksen aikana.

 

Indusjoen ja sen sivujokien varrelle syntyi pronssikautista korkeakulttuuria jo ennen Egyptiä ja Mesopotamiaa, sanovat Intian teknisen instituutin ja Intian museoviraston tutkijat.

Indusjoen tai nykyisessä Pakistanissa sijaitsevan Harappan mukaan nimetty kulttuuri on tunnustetusti yksi ihmiskunnan vanhimmista korkeakulttuureista, mutta Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan se olikin niistä vanhin ja syntyi jo 8 000 vuotta sitten eli 2 500 vuotta oletettua aiemmin. 

Noista ajoista kului vielä tuhat vuotta ja kauemminkin muinaisen Egyptin ja Mesopotamian kulttuurien nousuun.

Harappankulttuurin vaikutusalue arvioidaan nykyisen Länsi-Euroopan kokoiseksi. Alue ulottui Himalajan juurelta Arabianmerelle, Ghaggar-Hakrajoelta myyttiselle Saraswatijoelle.

Saraswati tunnetaan enää uskonnollisista teksteistä yli kolmen tuhannen vuoden takaa, ja sen uoman löytyminen on pitkään ollut tutkijoiden suuri unelma.

 

Karttagrafiikka Pohjois-Intiasta ja Etelä-Pakistanista.

 

Harappankulttuurin alue ulottui Himalajan juurelta Arabianmerelle.

 

Kerroksia kaikilta aikakausilta

Harappankulttuurin ikä ja hiipumisen syy ovat epäselviä osittain siksi, että miltään paikalta ei ole löydetty yhtäjaksoisia kulttuurikerroksia koko asutuksen ajalta. Se muuttui, kun intilaistutkijat aloittivat kaivaukset aiemmin tutkimattomalla paikalla, Bhirranan kylässä, ja ottivat käyttöön OSL-ajoituksen.

– Optisesti stimuloidulla luminenssilla saimme ajoitettua varhaista harappankulttuuria edustavat ruukunsirpaleet miltei kuuden tuhannen vuoden taakse ja sitä edeltäneet kulttuurikerrokset jopa kahdeksan tuhannen vuoden ikäisiksi, kertoo Anindya Sarkar Intian teknisestä instituutista Times of India -lehdessä.

Jo harappankultturia edeltäneissä vanhimmissa kerroksissa –  yhdeksän tuhatta vuotta sitten – oli jälkiä laiduntamisesta ja varhaisista viljelijäyhteisöistä. Vakiintuneen harappankulttuurin kerroksiin päästyään tutkijat löysivät vaurasta kaupunkilaiselämää. Nuorimmissa kerroksissa löydöt kertovat asutuksen hiipumisesta.

Kaupungit kukoistivat ja tuhoutuivat

– Eläinten luiden ja hampaiden happi-isotoopeista pystyimme selvittämään, miten voimakkaita monsuunisateet olivat olleet. Selvisi, että asutuksen ja viljelyn alkuaikoina olot olivat erittäin suotuisat, kertoo löytöjä analysoinut Arati Deshpande Mukherjee.

Hänen mukaansa monsuunisateet olivat 7 000–9 000 vuotta sitten paljon voimakkaampia kuin nyt ja näyttävät ruokkineen jokien laajoja hedelmällisiä mutatasankoja. 7 000 vuotta sitten sateet heikkenivät ja koko Aasiaa alkoivat koetella kuivuudet.

Se ei kuitenkaan koitunut harappankulttuurin kohtaloksi vielä tuhansiin vuosiin. Ihmiset sopeutuivat uusiin olosuhteisiin muun muassa siirtymällä suurijyväisistä vehnästä ja kaurasta viljoihin, jotka kestävät kuivia kausia.

 

Mies nousee portaita kivisissä raunioissa.

 

Nykyisessä Pakistanissa sijainnut Harappa oli Indusjoen ja sen sivujokien varrella kukoistaneen korkeakulttuurin keskus. Siellä elettiin järjestelmällisesti suunnitellussa kaupunkiympäristössä, josta on tähän päivään säästynyt ruutukaava ja maanalainen viemäriverkko.

 

Lopulta asutus kuitenkin hajaantui niin, että järjestäytynyt kaupunkielämä hiipui. 1 700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua yhtenäiskulttuurin aika oli ohi. 

Sen edustajien oma todistus on vielä tulkitsematta: heidän kirjoituksiaan on kyllä säilynyt ruukkujen kyljissä, sineteissä ja amuleteissa, mutta kukaan ei ole vielä kyennyt avaamaan tekstien sisältöä.

Niinpä todisteet siitä, miten tavattoman edistyneestä kulttuurista oli kyse, ovat arkeologisia löytöjä ennen muuta Harappasta ja aikansa toisesta suurkaupungista Mohenjo-Darosta