tiistai, 28. kesäkuu 2016

Iso heliumlöytö tuli ”kreivin aikaan” – Muutakin kuin viihdekäyttöä

 

 

MRI_magneettikuvauslaite_-630x400.jpg

Muun muassa MRI-magneettikuvauslaitteet tarvitsevat heliumia.

 

Lääketieteessäkin elintärkeästä heliumista oli tulossa pula.

Oxfordin ja Durhamin yliopistojen tutkijat ovat keksineet menetelmän, jonka avulla heliumia voidaan saada kerättyä kaasukentiltä suuria määriä lääketieteellisiin ja muihin tarkoituksiin.

Helium on tuttu vappuilmapalloista, mutta sillä on muutakin kuin viihdekäyttöä. Ilman heliumia lääketieteelliset MRI-magneettikuvauslaitteet lakkaisivat toimimasta. Tätä harvinaista jalokaasua käytetään myös hitsauksessa, teollisuudessa ja ydinvoimaloissa.

Tähän asti heliumia ei ole koskaan varta vasten etsitty ja löydetty. Pieniä heliumesiintymiä on löydetty sattumalta öljyn- ja kaasunporauksen yhteydessä.

Nyt Oxfordin ja Durhamin yliopistojen tutkijat yhdessä norjalaisen Helium One -heliumetsintäyhtiön kanssa ovat kehittäneet aivan uuden lähestymistavan heliumesiintymien löytämiseen. Menetelmää käytettiin ensi kerran Tansaniassa, jossa sen avulla löytyi suuri heliumkaasukenttä.

Tutkimus osoitti, että vulkaanisen aktiivisuuden tuottama kuumuus vapauttaa kaasun kalliosta, jossa heliumia on ollut varastoituneena. Helium on jäänyt kallioperään kaasukentiksi.

Tutkimus esitettiin Goldsmith-geokemiakonferenssissa Japanin Yokohamassa.

Durhamin yliopiston tutkija Diveena Danabalanin mukaan heidän tutkimuksensa osoittaa, että Itä-Afrikan hautavajoamalla on ollut merkittävä rooli heliumesiintymän synnyssä Tansaniassa. Vulkaaninen aktiivisuus vapauttaa heliumin, jota on kertynyt maankuoren kiviin. Jos kaasutaskut ovat liian lähellä tulivuorta, on vaarana että helium sekoittuu muihin vulkaanisiin kaasuihin kuten hiilidioksidiin, kuten alueen kuumissa lähteissä.

Tutkijat työskentelevät nyt tunnistaakseen alueet, joissa etäisyys tulivuoriin on juuri sopiva niin, että heliumia vapautuu mutta se ei sekoitu muihin kaasuihin, Danabal kertoi.

Oxfordin yliopiston tutkija Chris Ballentinen mukaan pelkästään yhdessä kohtaa Isoa hautavajoamaa Tansaniassa oli 1530 miljoonaa kuutiometriä heliumia, mikä riittäisi 1,2 miljoonaan lääketieteelliseen MRI-magneettikuvauslaitteeseen.

Maailman heliumin kulutus on nyt 227 miljoonaa kuutiometrä vuodessa. Suurimmat varannot ovat Yhdysvalloissa, jonka tämänhetkiset reservit ovat vain 685 miljoonaa kuutiometriä.