Fossiilinen meteoriitti Öst 65 kalkkikivikaivoksen kerrostumasta leikatussa laatassa.
 

Viisi vuotta sitten ruotsalaisesta kalkkikivikaivoksesta löydettiin meteoriitti, joka oli kemialtaan erilainen kuin mikään siihen mennessä tunnettu. Tutkijat kutsuivat sitä mysteeriseksi kappaleeksi. Nyt kivestä tehdyt analyysit ovat valmiit.

Meteoriitti, joka tunnetaan nykyään nimellä Öst 65, saatiin esiin samasta ordoviikkikauden kerrostumasta, josta kaivoksella on löydetty jo satakunta muuta meteoriittia. Nämä ovat niin sanottuja L-kondriitteja, jotka kattavat 40 prosenttia maapallolle nykyään putoavista taivaskivistä.

L-kondriittien synty on pystytty ajoittamaan noin 470 miljoonaa vuotta sitten aurinkokunnassame tapahtuneeseen kahden suuren kappaleen törmäykseen. Myös Öst 65:n synty osuu samaan ajankohtaan. Siksi tutkijat uskovat, että se on peräisin törmäyksen toisesta osapuolesta, jonka koostumus on ollut poikkeuksellinen.

"Öst 65 vapautui isäntäkappaleestaan samaan aikaan kuin L-kondriitit. Se on hyvin vahva todiste siitä, että tämä uusi meteoriitti tulee samasta törmäyksestä", sanoo tutkimusta johtanut Birger Schmitz.

Koska Öst 65 on poikkeus kaikkiaan 50 000 talteen kerättyn meteoriitin joukossa, maapallolle ei selvästikään enää sada sen tyyppisiä meteoriitteja. Tutkijoiden mukaan syynä on, että Öst 65:n tuottanut asteroidi tuhoutui törmäyksessä lähes täydellisesti.

L-kondriittien isäntäkappale sen sijaan säilyi paremmin. Se hajosi lukemattomiksi pirstaleiksi, joita yhä kulkee aurinkokunnassa ja silloin tällöin putoaa Maahan.