Ruotsissa vuosikymmeniä elänyt suomalainen näkee mahdollisuuksia myös synnyinmaansa järvissä.

 
 
Kalastusmatkailua kannattaisi kehittää. Joskus ulkopuolinen näkee selkeämmin, mitä palvelijoita matkailijoille voisi tarjota.

 

 

Kalastusmatkailua kannattaisi kehittää. Joskus ulkopuolinen näkee selkeämmin, mitä palvelijoita matkailijoille voisi tarjota.

.

Kalastuksen ympärille rakennetut matkailupalvelut voisivat tarjota hyviä elinkeinomahdollisuuksia suomalaisellekin maaseudulle, uskoo Ruotsin Uumajassa asuva kalastusharrastaja ja virkistyskalastuksen asiantuntija Lauri "Lasse" Aarnipuro.

Aarnipuro vietti viime viikolla pari vuorokautta Kainuussa Oulujärvellä testaamassa järven kalavesiä.

Ruotsissa kalastusmatkailu on kehittynyt jo hieman Suomea pidemmälle, Aarnipuro tietää. Toisaalta sielläkin elinkeino on monissa paikoissa muiden kuin ruotsalaisten itsensä hallussa.

"Ulkopuolinen näkee ja osaa arvostaa sellaista, mitä paikallinen ei huomaa."

Kalastusmatkailubisnekseen ovat tarttuneet esimerkiksi hollantilaiset ja itävaltalaiset. Heidän ansiostaan tarjolla onkin jo "älyttömän hienoja" palveluita.

Oulujärvellä "fyysiset edellytykset" kalastusmatkailuun ovat Aarnion mielestä todella hyvät.

Toisaalta suomalaisten yksi ongelma on huono itsetunto, sanoo sekä ruotsalaisen että suomalaisen sielunmaiseman tunteva Aarnipuro.

"Suomalainen suhtautuu kaikkeen aina niin, että kyllä tämä jotenkin epäonnistuu. Ruotsalainen lähtee aina onnistumaan."

Kalastukseen keskittyviä Kikmete-nimistä blogia ja -Youtube-kanavaa ylläpitävä Aarnipuro on näkyvä persoona Skandinavian virkistyskalastuspiireissä.