Ihmiset pesevät laiskasti käsiään vessakäynnin jälkeen, mutta inhorealistinen valistus auttaa parantamaan hygieniaa.

Henry Fordin terveysorganisaation infektiohallintaryhmä Detroitista Yhdysvalloista on tiedotteen mukaan käyttänyt kuvia bakteerien kasvusta aseena epähygieenisyyttä vastaan. Tutkijat kokosivat kuvakirjan viljellyistä bakteerinäytteistä. Näytteet on otettu sairaaloista ja järjestetty niiden pitoisuuden mukaan.

Tutkijat kävivät huonosta käsihygieniasta tunnetuissa sairaaloissa kymmenen kertaa kahden kuukauden aikana ja mittasivat muun muassa työntekijöiden käsien bakteerimäärän. Tutkijat näyttivät työntekijöille määrää vastaavaa bakteeriviljelmäkuvaa.

Tutkimuksen teko paransi 11–46 prosenttia käsihygieniaa niissä sairaaloissa, joissa tutkimus tehtiin.

Valokuvat eivät lisänneet vain käsienpesua vaan myös huolta ympäristön siisteydestä. Mittauksia suoritettiin älypuhelimille, mobiilityöpisteille ja tietokoneen hiirille.

Käsihygienia on yksi tärkeimmistä tavoista ehkäistä infektioiden leviämistä. Silti sen parantaminen on ollut hyvin vaikeaa, summaa sairaalaepidemiologi Susan Dolan Coloradon lastensairaalasta.

Pelkästään Yhdysvalloissa sattuu 700 000 infektiota, jotka ovat tarttuneet sairaalassa. Siitä huolimatta vain puolet henkilökunnasta puhdistaa kätensä silloin, kun pitäisi.