Lehtokotilon torjunnassa tuloksia syntyy kovalla työllä, kuorikatteella ja koivutisleellä, sanoo aiheesta oppaan kirjoittanut Päivi Korpivaara. Silti sotaa ei voi koskaan kokonaan voittaa.

Lehtokotilo

 

Lehtokotilo on luonnoltaan sisukas selviytyjä.

 

Talokaupat rintamamiestalosta sysäsivät jyväskyläläisen diplomi-insinöörin ja harrastajapuutarhurin Päivi Korpivaaran keskelle lehtokotilotaistoa. Ruskeakuorinen vihulainen tuli puutarhaan kaupanpäällisinä.

– En ollut sellaista aiemmin ikinä nähnytkään ja yhtäkkiä kesällä oli käsillä kisa siitä, kumpi syö kasvimaan mansikat – perhe vai lehtokotilot. Niitä sai iltaisin kerätä litratolkulla mansikkamaan laidalta.

 

 

Kirjailija Päivi Korpivaara

 

Päivi Korpivaara

 

Niin paljon, että alkukeväästä valmistui Korpivaaran lehtokotilojen torjunnasta Docendolle kirjoittama opas. Sen tekeminen vaati paitsi käytännössä kokeilemista myös nilviäisestä tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen perehtymistä.

– Lehtokotilo on ihan uskomaton selviytyjä. Se voi olla yhdeksän kuukautta kuivassa kukkaruukussa ja silti löytyä elinkelpoisena. Talvestakin se selviää pakkasnesteensä avulla, Korpivaara kuvailee.

Hyvät ja huonot uutiset

Lehtokotiloita vastaan kamppailevalle Korpivaara kertoo ensin huonot uutiset: yhtä ihmelääkettä ei ole.

– Sen sijaan on monia järkeviä, pieniä keinoja, joilla pääsee hyviin, pysyviin tuloksiin, hän sanoo.

Korpivaaran filosofia onkin lohdullinen – tuloksia pitää syntyä.

– Itse ajattelen, että seitsemässä viikossa pitää jo päästä tuloksiin. Se on se sama aika, jonka kuntoiluharrastus kestää joulun jälkeen. Eli pitää etsiä kokonaisratkaisu, miettiä mistä niitä kotiloita pihalle tulee, ja miten niitä siellä hallitaan.

 

Lehtokotilon toukat ja nuppineula.

 

Lehtokotilo"vauvat" ja nuppineulan nuppi. Lehtokotilo tulee sukukypsäksi vasta 2-3 vuotiaana.

 

Jos kuuluu niihin onnekkaisiin, joiden pihalla lehtokotilo ei vielä viihdy, kannattaa tilanteen säilyttämiseksi tehdä kaikkensa. Korpivaara muistuttaa, että Etelä-Suomesta tuliaisina voi jo tulla myös tappaja- eli espanjansiruetana.

– Kannattaa tarkistaa ja pestä ostamansa tai vaihtamiensa taimien juuret, tosin sekään ei välttämättä riitä. Jos tuo pihaan tiiliä tai multaa kuormalavalla, niin senkin alusta on niille otollista, Korpivaara sanoo.

Moni konsti on urbaanilegendaa

Orapihlaja-aitaa pihalleen ei ainakaan kannata kylvää, se on Korpivaaran mukaan varsinainen lehtokotiloiden kotikasvattamo. Suotuisia ympäristöjä ovat muutkin pihapiirin suojaisat paikat.

– Puutarhakompostit, risukasat. Mikä vaan antaa niille suojaa. Koska komposti on puutarhassa lähes pakollinen, pitää sitä vahtia siltä varalta, ettei sieltä kohta marssi kotiloarmeijaa puutarhaan.

Lehtokotilo voi käyttää kiitoratanaan niitä kasveja, joita se ei syö.

– Päivi Korpivaara

Paras tapa katkaista kotiloiden vaellus on pihamaan rajaaminen eri konstein.

– Mäntykuorikate tai hiekkakatekin on aika hyviä keinoja. Karkotteista paras tuote on kotimainen luonnontuote koivutisle. Etanoiden lisäksi sillä voi torjua pihalta hyönteisiä, myyriä ja rusakoitakin.

Suolalientä, tuhkaa tai olutta Korpivaara ei pihalleen levittele.

– Aika moni keino on ihan urbaanilegendaa, hölmö ja turhakin. Olueen etana ei absolutistina edes koske, tuhka on tehoton, suuritöinen konsti – ja kuka hullu pistää puutarhaansa suolaa? hän päivittelee.

Kahvinporojen happamuus ja etikka voivat Korpivaaran mukaan olla avuksi.

– Mutta jos penkissä on salaattia tai muuta, mitä lehtokotilo intohimoisesti haluaa, niin kyllä se aika helposti heilahtaa siitä yli. Kotilo voi myös käyttää kiitoratanaan niitä kasveja, joita se ei syö.

Kovat ja rivakat otteet

Myrkkyjä Korpivaaran pihalla tuholaistorjunnassa ei käytetä.

– Nyt puhutaan rautafosfaatista, jonka pitäisi olla vaaraton aine. Sitä ehkä voi oikein pahassa tilanteessa käyttää tilapäisesti, mutta en näe, että se olisi vuosikymmenien ratkaisu. Sillekin voi käydä niin kuin aiemmin vaarattomaksi väitetylle glyfosaatille, hän sanoo.

Pihalta löytyville lehtokotiloille Korpivaara on armoton. Kerääminen on etenkin alkuvaiheessa tehokas konsti. Tappaminen pitää kuitenkin tehdä ripeästi, sillä Korpivaaran mukaan etana tuntee kipua.

 

Monta lehtokotiloa.

 

Lehtokotilot parvessa.

 

– Itse en malta enää keräillä niitä mihinkään ämpäreihin. Litsaan ne hengiltä nopeasti. Pelkkä kuoren murskaaminen ei vielä välttämättä tapa sitä.

Kovista otteista huolimatta Korpivaaralla on yhä myös kunnioitus vastustajaansa kohtaan.

– Lehtokotilon edellä voi kyllä pysyä, mutta kokonaan sitä taistelua ei voita koskaan. Mitä enemmän siihen on tutustunut, niin kyllä se on ihailtavan sympaattinen ja sinnikäs eläin. Jässiköiksi niitä meillä kotona kutsutaan.