Mustikan pääsatoa päässee poimimaan Etelä- ja Keski-Suomessa heinäkuun puolivälissä. Pohjois-Suomessa pitänee odottaa heinäkuun loppuun asti.

 

 

Luken marjasatoseurannassa mustikan kukkien määrä laskettiin yhteensä 65:ltä neliömetrin kokoiselta koeruudulta.

 

Luken marjasatoseurannassa mustikan kukkien määrä laskettiin yhteensä 65:ltä neliömetrin kokoiselta koeruudulta.

 

Luonnonvarakeskuksen marjasatoseurannan perusteella mustikkasadosta on odotettavissa keskimääräistä parempi, jopa runsas sato.

Sekä koealojen kukkien että raakileiden määrä viittaavat runsaaseen satoon, kerrotaan Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

Kypsymisvaiheen säät voivat kuitenkin pienentää satoa. Kuivina kesinä mustikan keskimääräinen paino pienenee ja osa marjoista voi pudota kuivuudesta johtuen maahan.

Mustikka aloitti kukinnan noin kaksi viikkoa tavanomaista aikaisemmin. Pääkukinta alkoi eteläisessä ja keskisessä Suomessa toukokuun alkupuoliskolla, pohjoisempana se ajoittui touko-kesäkuun vaihteeseen.

Pölytys on onnistunut pääsääntöisesti hyvin aivan eteläisimpiä tutkimusmetsiköitä lukuun ottamatta. Niissä kukinnan aikaisen ajankohdan takia pölyttäjien määrä lienee ollut vähäinen.

Eteläisimmän Suomen sekä maan keskiosan tutkimusmetsiköissä havaittiin myös jonkin verran hallavaurioita. Vaikka talven 2015–2016 kovat pakkaset ajoittuivatkin laajoilla alueilla lumettomaan aikaan, varsinaisia pakkasvaurioita havaittiin mustikkakasvustoissa vain vähän.

Marjasatoseurannassa on ollut vuonna 2016 noin 30 tutkimusmetsää eri puolilla maata. Mustikan kukkien määrä laskettiin yhteensä 65:ltä neliömetrin kokoiselta koeruudulta.

Hilla on kukkinut runsaana ja aikaisin, Pohjois-Suomessa jo toukokuun aikana. Pohjanmaan ja Keski-Suomen havaintoalueilla kukinta on ollut runsasta, Lapin ja Kainuun alueilla kukkia on ollut jopa erittäin runsaasti.

Kesäkuun myrsky on saattanut kuitenkin heikentää suomuuraimen satoa etenkin Pohjanmaan alueella.

Puolukan kukinnan perusteella sadosta on tulossa keskinkertainen. Kukinta on jäänyt mustikan kukintaa heikommaksi. Ensimmäiset havainnot kukkivista puolukoista tehtiin 1.6. eteläisessä Suomessa.