Valtava massamuutto toi Suomeen miljardeja kaalikoita, joista suurin osa on jo muninut ja kuollut. Seuraava sukupolvi kasvaa nyt kaalinlehdillä. Nurkat ovat nyt täynnä myös siivettömiä, pienikokoisia kirvoja.

Kaalikoi.

 

Kaalikoi on petollinen, jos se lähtee liikkeelle suurella porukalla ja syö keräkaalit pois viljelmiltä.

 

Mistä on kyse?

  • Tänä keväänä Suomeen on saapunut massoittain koivukirvoja ja kaalikoita.
  • Molemmat massamuutot ovat näkyneet tutkakuvissa.
  • Kaalikoit ovat voineet tehdä jo tuhojaan viljelmillä.
  • Viime aikojen kylmät yöt ovat kuitenkin voineet pelastaa osan viljelmistä.
Kajaani

Tämän kevään erikoisuus on ollut kirvojen suurvaellus, joka näkyi myös tutkakuvissa, kertoo suunnittelija Reima Leinonen Kainuun ELY-keskuksesta. Massiivinen vaellus tapahtui noin kuukausi sitten, jolloin Suomeen saapui massoittain koivukirvoja.

– Sen jälkeen koivunoksat ovat olleet täynnä kirvoja. Esimerkiksi tällä hetkellä, kun menee mihin tahansa koivikkoon ja katselee lehtien yläpintoja, niin ne ovat täysin kirvan mesikasteen peittämiä. Vaikka se kirvasukupolvi on jo hävinnyt, niin ne ovat munineet ja sieltä tulee jo seuraava sukupolvi. Nyt on jokainen nurkka täynnä siivettömiä, pienikokoisia kirvoja, Leinonen kertoo.

Harsoittaminen kannattaa

Leinosen mukaan kirvoja tuli myöhemmin vielä jonkin verran lisää. Lisäksi Suomeen saapui miljardeja kaalikoita, jotka myös näkyivät tutkakuvissa.

– Pohjanmaan yllä oli kahden kilometrin lautta kaalikoita. Kun ilma jäähtyi, ne kaikki tupsahtivat maihin. Kaikki kaalisukuiset tai ristikukkaiset kasvit kiinnostavat niitä todella paljon. Siellä oli melkoinen armeija syömässä kaalikasvustoja, jos niitä ei oltu harsoitettu, Leinonen kertoo.

Suunnittelija Reima Leinosen mukaan kaalikoit saapuivat Suomeen kaukaa idästä, missä populaatio kasvoi räjähdysmäisesti liian isoksi. Sopivan suihkuvirtauksen sattuessa kohdalle kaalikoiden kuten muidenkin perhosten vaellusvietti tupsahtaa päälle ja ne nousevat ilmaan, jolloin ilmavirta tuo ne meille, Leinonen kertoo.

– Ne eivät itse lennä aktiivisesti satoja tai jopa tuhansia kilometrejä. Täällä toisessa päässä tuuli usein lakkaa tai ilma kylmenee, jolloin ne possahtavat melle maahan. Sen jälkeen seuraava sukupolvi kehittyy täällä meillä, jos niille on kelpaavaa ravintokasvia ja tässä tapauksessa hyvin moni kasvi kelpaa.

 

 

Kaalikoin toukkia lehdellä.

 

Kaaliviljelmillä aterioi jo toinen sukupolvi. Arkistokuvassa kaalikoin toukka kaalinlehdellä.

 

Tikun mallinen otus

Leinosen mukaan kaalikoita lenteli paljon esimerkiksi Kajaanissa kaupunkialueellakin olevissa puutarhoissa. Kaalikoin tunnistaa helposti, Leinonen sanoo.

– Se on pienehkö, noin senttimetrin mittainen tikun mallinen otus. Sen siivissä on ruskean eri värejä ja selässä kulkee selkeä valkoinen rantu eli siipien takareunat ovat valkeat ja kun se panee siivet suppuun kroppaa vasten, niin ihan kuin sen selkään olisi piirretty valkoisella tussilla viiva. Se näkyy hyvin myös kuluneessa otuksessa eli ei voi erehtyä, jos näkee ruskean sävyisiä otuksia, vähän kuin tikkuja istuisi seinällä, Leinonen kuvailee.

Leinosen mukaan viime aikojen kylmät yöt lakaisivat osan porukasta pois, mikä saattoi pelastaa joitakin villjelmiä.

– Nyt siellä näkyy vain yksittäisiä yksilöitä sekä seuraavan sukupolven munia ja pieniä toukkia. Jos niitä ei yritä myrkyttää, niin ne voivat popsia ainakin ulomman kerroksen esimerkiksi keräkaalista pois. Jos tällaisia vaelluksia alkaa tulla, niin viljelmät ovat ongelmissa, Leinonen sanoo.