Karhu tuli rajavartijoita vastaan Pukari-järven läheisyydessä.

 

 
Rajavartijat kohtasivat karhun Pukari-järven läheisyydessä. Kuvan karhu ei liity tapaukseen.

 

Rajavartijat kohtasivat karhun Pukari-järven läheisyydessä. Kuvan karhu ei liity tapaukseen.

 

Kainuun rajavartioaseman päällikkö Jyrki Säkkinen oli keskiviikkona aamulla puoli kymmenen aikaan partioimassa partiokaverinsa kanssa Pukarijärven läheisyydessä noin 30 metrin päässä Suomen ja Venäjän välisestä rajasta, kun he kohtasivat karhun. Pukarijärvi sijaitsee noin 40 kilometria Kuusamosta itään.

Ensimmäisen kerran Säkkinen ja hänen partiokaverinsa näkivät karhun noin 200 metrin päässä. Karhu lähti tulemaan vastaan pitkospuita pitkin. Säkkinen ja toinen rajavartija päästivät karhun noin 40 metrin päähän heistä, ennen kuin he alkoivat pitää meteliä, jotta karhu ei enää lähestyisi heitä. Karhu uskalsi Säkkisen mukaan tulla näinkin lähelle luultavasti sopivan tuulensuunnan vuoksi.

"Tuuli kävi meidän vasemmalta puoleltamme eli lännestä, eikä karhu varmaan saanut meistä mitään havaintoa", Säkkinen kertoo.

Kun karhu oli tullut riittävän lähelle, huusi Säkkisen partiokaveri karhulle hieman kovempaa. Lisäksi hän myös vislasi karhulle. Lopulta karhu päätti väistää ja kääntyä tulosuuntaansa kohti.

Säkkisen mukaan yksinäinen karhu väistää ihmistä lähes poikkeuksetta. Yli 90 prosentissa tilanteista karhu pelkää vieraita ääniä ja pyrkii väistämään. Karhunpennut ja emokarhut ovat sen sijaan vaikeampia tapauksia.

"Silloin on ihmisen parempi väistää. Jos karhun päästää ihan viereen, ei koskaan tiedä mitä se tekee. On parempi pitää pieni välimatka", Säkkinen sanoo.

Karhun kohtaaminen jännitti rajavartioaseman päällikköä.

"Pitää sanoa, että vähän jännitti. Karhun kohtaaminen on aina harvinainen kokemus. Edellisen kerran näin karhun viiden sekunnin ajan. On hyvin harvinaista, että noin pitkään saa katsoa rauhassa. Nyt katsottiin neljäkin minuuttia"

Karhuja on tänä vuonna havaittu Kainuun raja-vartioaseman alueella hieman aiempaa useammin. Tänä vuonna näköhavaintoja karhuista on tehty kolme kappaletta. Vuosittain havaintoja on Säkkisen mukaan yhdestä kahteen.

Kainuun rajavartioasema julkaisi karhun kohtaamisesta videon mikroblogipalvelu Twitterissä.