Tutkimuksessa oli mukana yli puolen miljoonan alle 18-vuotiaan terveystiedot niin suurimmista kaupungeista kuin Västerbottenista, jossa asuu viitisen ihmistä neliökilometrillä.

Huolestunut nuori nainen.

 

 

 

Lapsilla ja nuorilla, joiden kotikaupunkien ilma on saastunutta, on muita suurempi riski saada mielenterveyden ongelmia ja nukkumisvaikeuksia, kertoo tuore ruotsalaistutkimus.

Uumajan yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa yhdistettiin ilmanlaatutietoja lääkintöhallituksen rekisteriin lasten sairastavuudesta.

Mukana olivat kaikki tiuhaan asutettujen Tukholman läänin, Länsi-Göötanmaan ja Skånen alaikäiset sekä vertailun vuoksi harvaan asutetun Västerbottenin nuori väestö. Kaikkiaan tietoja oli yli puolesta miljoonasta alle 18-vuotiaasta.

Enemmän saasteita, enemmän reseptejä

Vertailu osoitti, että saastuneimmilla alueilla lapset saavat yhdeksän prosenttia muita todennäköisemmin lääkehoitoa johonkin psyykkiseen vaivaan. Sitä ennen tutkijat olivat poistaneet laskelmasta muiden mahdollisten tekijöiden vaikutuksen, kuten perheiden tulotason ja asuinolot.

Lääkkeet ovat enimmäkseen rauhoittavia tai unilääkkeitä. Masennus- ja ADHD-lääkkeitä tutkimukseen ei sisällytetty.

Vähintään yhden lääkereseptin todennäköisyys alkoi kasvaa, kun ilman hiilidioksidipitoisuus ylitti normaaliksi katsotun rajan kymmenellä mikrogrammalla kuutiometrissä. Maailman terveysjärjetö WHO on suositellut pienhiukkasten rajaksi kymmentä mikrogrammaa kuutiossa.