Tulos yllätti tutkijat itsensäkin. Suomalaistutkija arvelee, että tulos kertoo siitä, että täällä tartunnat tutkitaan tarkkaan.

 

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat piirtäneet kartan siitä, miten paljon eri tauteja ihmiseen on tarttunut muista nisäkkäistä eri puolilla maailmaa. Trends in Parasitologyn julkaisema tutkimus antaa esimerkiksi Suomesta äkkiseltään katsottuna pelottavan kuvan.

Kartan kuvaamia, eläimestä ihmiseen tarttuvia tauteja kutsutaan zoonooseiksi. Tunnettuja zoonooseja ovat esimerkiksi borrelioosi, lintuinfluenssa, mers, lapamato, vesikauhu ja salmonella.

Yllättäen zoonooseja kertyi kartassa Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Venäjälle, vaikka monet viime vuosina huomiota saaneet epidemiat on jäljitetty tropiikkiin.

 

Etelä-Amerikan ja Afrikan sademetsissä nisäkkäistä näyttää tarttuneen ihmisiin vähemmän tauteja kuin Siperiassa. Suomi näyttää kerrassaan tautipesäkkeeltä. Tiedotteessa tutkijat kertovat itsekin yllättyneensä tuloksista.

Kartta kuvaa sitä, miten monta ihmiseen tarttuvaa tautia alueen nisäkkäistä on löydetty. Esimerkiksi sairastuneiden henkilöiden määrää se ei huomioi.

Yksi mahdollinen selitys yllättävälle tulokselle on se, että tutkimuksessa tarkasteltiin vain nisäkkäistä tarttuneita loisia, bakteereja, viruksia ja sieniä. Näin esimerkiksi hyttysten levittämät malaria, zika ja dengue-kuume eivät ole mukana.

Mukaan valittiin 27 nisäkäslahkoa, kuten lepakot, sorkka- ja kavioeläimet. Pelkästään jyrsijöitä oli mukana yli 2 000 lajia.

Mahdollista on sekin, että nyt julkaistua karttaa muokkaavat arktisille alueille tyypilliset saalis-peto-syklit, arvelee Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti.

Tunnettu esimerkki tästä ovat Lapin sopulit. Ankarissa olosuhteissa biodiversiteetti on vähäisempi ja nisäkkäiden suuret kannavaihtelut ovat tyypillisiä.

Esimerkiksi sopulipopulaatio voi kasvaa joinain vuosina yli ympäristön kantokyvyn, toisina vuosina runsastuneet saalistajat edesauttavat pikkujyrsijäkantojen romahdusta.

”Kun eläinlajin tiheys on suuri, mikrobit leviävät helposti ja sekä mikrobi että sen kantajapopulaatio huomataan helpommin.”

Suomessa esimerkiksi hyvät myyrävuodet näkyvät suoraan lisääntyneinä myyräkuumetartuntoina.

Biodiversiteetin myös ajatellaan suojaavan zoonooseilta, koska tauteja välittävät niveljalkaiset voivat helpommin eksyä taudin leivämisen kannalta tehottomiin isäntälajeihin.

Vapalahti keksii kolmannenkin hyvän selityksen. Kartta voi kertoa zoonoosien todellisen määrän sijaan siitä, miten huolellisesti niitä eri maissa tutkitaan.

”Suomen kaltaisilla alueilla zoonooseja on tutkittu tarkemmin, eli vähäisempi lajikirjo on käyty paremmin läpi”, hän arvelee.

Eläimistä ihmisiin tarttuneita ja sittemmin myös ihmisten välillä levinneitä tauteja tunnetaan hänen mukaansa eniten juuri suuren lajikirjon alueilta, kuten tropiikista. Köyhemmän lajikirjon alueilta on löydetty enemmän zoonooseja ehkä siksi, että tällaisia taudinaiheuttajia on etsitty itse kantajaeläimistä, ja myös tutkittu ja raportoitu ihmisistä.

”Lääketieteessäkin on tapana sanoa, että ei ole terveitä ihmisiä, on vain puutteellisesti tutkittuja”, hän vertaa.

Esimerkiksi Afrikassa monet kuumetaudit tulkitaan automaattisesti malariaksi, vaikka tarkemmissa tutkimuksissa ne voisivat osoittautua joksikin muuksi eläinperäiseksi sairaudeksi.

”Nyt kiinnostusta ovat nostattaneet pandemiat, jotka ovat saaneet alkunsa yksittäisistä, vähäpätöisiltä vaikuttavista tartunnoista. Pimeyttä on alettu valaisemaan”, Vapalahti kertoo.

Jos kartta muutaman vuoden päästä päivitetään, voivat päiväntasaajan seudun zoonoosimäärät lähentyä napapiirin lukemia.